perjantai 6. joulukuuta 2019

MakroTex - väriterapiaa

Viime viikko jäikin väliin.
Nyt on taas aikaa ja kiva haaste - väriterapiaa!

Nämä tehty jo lokakuulla, mutta en ole tiettyihin paikkoihin voinut vielä laittaa esille, koska toiset on tilattu joululahjaksi ja toiset tein yllätyksenä tilaajalle :)



Kiva raitalankaa (Novita Marttaraita) löysin, ja siitä tein tällaiset - ehkä itselleni.



Ja tammikuussa syntyvälle vauvalle on tuleva mummi tilannut nämä. Syy: vauvan isä on viimosen päälle HIFK-fani, niin siksi mummi halusi sukat näillä väreillä :)
Niin, siis tilasi sukat - kysyin sitten saanko tehdä myös lapaset - lupa myönnettiin.
Sain hullunkohtauksen ja tein vielä piponkin, sanoin ettei sitä tarvii ottaa mutta haluaa kyllä ehdottomasti koko setin :) Tulihan niistä kyllä aika söpöt?



tiistai 19. marraskuuta 2019

MakroTex - ennen - jälkeen

Pienen linnun haasteena "ennen - jälkeen"

Mietin etukäteen kuumeisesti, että mitähän tähän keksin.
Tuunatut vaatteet on jo ollut näytillä, niin jotain muuta.
Asia ratkesikin sitten vaivattomasti.
Menin maanantaina töihin, niin mulle oli ilmestynyt uusi kone :)

Ennen: piskuinen läppäri pöydälläni.



Jälkeen: Pöytäkone iiiiiisolla näytöllä.
Tämä siirtyy työpöydälleni, heti kun on testattu, että kaikki toimii moitteettomasti.
Vielä on jotain säädettävää, mm. tulostinasetuksissa on jotain häikkää.



Ja toinen - ei niin mukava juttu.
Meidän nurkilla taas tapahtuu.
Ennen (kuvattu 5.11.)


Jälkeen (kuvattu 13.11.)


En kyllä yhtään tykkää, että taas aletaan jyllätä tuossa.
Juuri siinä tuon valkoisen talon (ja kahden sen takana olevan talon) luona vuosi jyllättiin ja meluttiin :(
Kolme taloa tuohon nurkkaan, ihan tiehen kiinni, ei kivaa.

lauantai 16. marraskuuta 2019

MakroTex - marraskuu

Marraskuu on aiheena Pieni lintu -blogissa.

Marraskuu on yleensä melko harmaa ja tylsä, enkä juuri tykkää siitä, vaikka olen syntynytkin marraskuussa.

Tänään kuitenkin oli kiva päivä. Vietin sen työantajani tarjoamalla reissulla
Tampereen käsityömessuilla. Päivä kului nopsaan, enkä tehnyt mitään harkitsemattomia
ostoksia - niinkuin edellisellä kerralla neljä vuotta sitten.

Ostin vain yhden kirjan, yhdet kaavat, ompelukoneen neuloja ja vain kaksi kerää lankaa.
Lankaahan EI pitänyt ostaa - mutta en voinut vastustaa noita värejä. Ensi kokeilu tulee
noilla langoilla, pitää vaan ostaa ohkasemmat puikot mitä yleensä käytän.



Paljon kaikkee ihanaa siellä oli, pää meni melkeen sekasin kaikista ihanuuksista.
Lankavan osastolla oli näitä Molla Millsin tekemiä juttuja ja hän itse oli siellä 
virkkaamassa. Näytti mulle yhden jutun, kun kysyin. Miellyttävä ja herttainen
ihminen tuntui olevan.



Kankaita - niin ihania. En ostanut yhtään kun ei ollut juuri mielessä mitä mistäkin
voisi tehdä.


torstai 7. marraskuuta 2019

MakroTex - seinällä

Seinällä on aiheena tällä viikolla.

 Koska meillä ei tällä hetkellä ole seinällä juuri mitään, käytänkin nyt vanhoja kuvia.
Toinen syy vanhojen kuvien käyttämiseen: Pimeetä, pimeetä, pimeetä - mun kameralla ja kuvaustaidoilla erittäin hankala saada kunnon kuvia keinovalossa ja päivällä kun olis valoisaa, olen töissä - seliseli :)
Yläkerrassa vain tämä itse maalaamani posliinitaulu


Alakerrassa tyttäreni tekemä korukaappi.


Ja terassilla tekemäni betonipöllöt


perjantai 1. marraskuuta 2019

MakroTex - kengät

Pieni lintu haluaa nähdä kenkiä :)

Tulipa tilattua netin kautta kengät, kun tämmöistä samaa merkkiä ollut aiemminkin ja on olleet tosi hyvät ja mukavat.
Mutta...... tässä olikin vähän leveämpi lesti, niin ei kyllä asetu minun koipiin.
Olen näitä yrittänyt myydäkin puoleen hintaan, ovat melkein uutta vastaavat. Sisällä olen yrittänyt niillä muutamana päivänä kävellä, mutta ei ne pysy mulla jaloissa :)

Niin, että sopii tulla sovittelemaan - jos vaikka kaupat syntyisi :) :)






perjantai 25. lokakuuta 2019

MakroTex - kirja


Tässä sitä olisi luettavaa...


Juice on kesken, muut aloittamatta.


Loiria vähän selailin...


keskiviikko 16. lokakuuta 2019

MakroTex - miksi?

Nyt kysytään "miksi?"

Ei tullut mitään viisasta mieleen niin käytän vanhaa kuvaa.
Tämmöistä ihmeteltiin huhtikuussa Lissabonissa.
Miksi hyvin useat liikennemerkit on sotkettu kaikenmaailman tarroilla?


tiistai 8. lokakuuta 2019

MakroTex - lokakuu

Lokakuu haasteaiheena näin lokakuussa :)

En oikein tiennyt mitä kuvaisin, joten kuvasin vaan syksyn värejä.
Kaikki kuvat on napsittu ihan vaan parvekkeelta ja terassilta.




Pelargoniani on vielä näin komea, ei ole säikkynyt, vaikka muutamana
yönä mittari on jo käynyt nollan alapuolella.


Nuppuja on vielä paljon. Myös yksi ruusu on innostunut vielä kukkimaan.



tiistai 1. lokakuuta 2019

MakroTex - pino/kasa

Pieni lintu haluaa tällä kertaa nähdä pinoja/kasoja :)

Niitä kyllä löytyy, tässä pari

Facebookin jostain lankakirppisryhmästä ostin  Socki -lankaa 12 kerää. 
Joo, kuvassa vain 11, yksi on jo käytetty kaksiin pinossa oleviin sukkiin :)



Elo-syyskuun aikana valmistuneita sukkia tässä esittelyssä :)



tiistai 24. syyskuuta 2019

MakroTex - huonekalu

Pienen linnun haasteena tällä viikolla huonekalu.

Muutama vuosi sitten puuartesaaniksi valmistuneen tyttäreni
ihan ensimmäinen työ koulussa, puutarhatuoli.
Tyttären asuntoon se ei mahtunut, niin minä lunastin sen itselleni, 
koska on ensimmäinen työ. Meillä se ei ole ulkona, vaan ihan sisätiloissa :)



Seuraavaksi sohvapöytämme. Tytär oli sitä mieltä, että meillä on ihan
hirvittävä sohvapöytä, saako hän tehdä uuden?
Todellakin annettiin tehdä, ja tämmöinen tuli. Ei tule toista samanlaista
missään vastaan ja tyytyväisiä ollaan.


Aika hauskaa, että tytär on puuseppä - voi pyytää tekemään kaikenlaista :)

Näiden lisäksi teki meille vielä koulussa ollessaan yöpöydät.
Viime vuonna teki minulle korukaapin, joka löytyy täältä.
Poslininmaalauksiini on tehnyt kehyksiä ja keittiölaatikostoon veitsitelineen.

tiistai 17. syyskuuta 2019

MakroTex - syyskuu

Tällä viikolla syyskuu. Haaste täällä
Työmatkalla nappasin jonkun orapihlaja-aidasta kuvan, marjat on
kypsiä näin syyskuussa :)


Eilen illalla pelastin terassilta tomaatit, suippopaprikan, chilin ja basilikan sisälle.
Ajattelin, että jos vaikka vielä saisi nuo sisällä kypsymään.





Jäikin viime viikko väliin, tällä kuvalla olisin osallistunut aiheeseen
ilta.
Hieno kuutamo oli yhtenä iltana. Kuvia napsin, mutten muistanut osallistua.
Kuvatkin on kyllä ihan epäonnistuneita.


tiistai 3. syyskuuta 2019

MakroTex - syksyn merkkejä

Haasteena syksyn merkkejä.

Pyörälenkillä kuvailin pitkin tien reunoja :)

Syksyisiä lehti pudonnut muiden puiden oksille.



Sieniä, myrkyllisiä. Mutta kun ne on niin söpöjä :)
Pakko jättää tuo epätarkka kuvakin, kun heinät etualalla on
kuitenkin tarkentuneet :)
Ruskeista sienistä en tiedä mitä ovat? Viimeisessä kuvassa
mustikan varpuja syysvärityksessä.


tiistai 27. elokuuta 2019

MakroTex - aika

Haasteena aika!

Mulla on muutamia ns. "aarteita".
Tämä on yksi niistä. Niin kauan kuin muistan, tämä oli lapsuudenkodissani.
Äiti oli vuorotyössä ja muistan, kuinka tuijottelin tuota kelloa ja odotin, että äiti tulisi kotiin.
Tuo kala liikkuu, kun kello käy.
Kello oli montakymmentä vuotta käymättä äidin vintillä. Kun äidistä aika jätti, 
halusin tuon rikkinäisen kellon itselleni.... Mieheni oli salaa korjauttanut sen ja laittanut isoon pahvilaatikkoon. Laatikko oli naistenpäivän aamuna (vuonna 2014) keittiön lattialla.
Päällä lappu: "Hyvää naistenpäivää".
Mies oli jo lähtenyt töihin. Ihmettelin laatikkoa hetken, avasin ja tuli tippa silmään.....
Kello on toimiva. Tosin se on silti aina vaan vitriinikaapissa, koska on niin kovaääninen tikittäjä, ettei sitä voi käynnissä pitää :). Mutta aivan ihanaa, että se on kunnossa.

Koskaan ei tullut äidiltä kysyttyä, mistä kello on peräisin - saattaisi olla vaikka vanhempieni saama häälahja... en tiedä. Mutta vanha se on. Minä olen sitä 60-luvulla ihan pienenä tyttönä jo ihmetellyt :)







keskiviikko 21. elokuuta 2019

MakroTex - ruoka

Tällä viikolla haasteena ruoka.

Perunoita ämpäristä terassilta :)
Tässä viimeiset.



Tässä vähän pikkupalaa!



Ja hiukan erilaista salaattia.


Eiköhän näillä nälkä lähde?






tiistai 13. elokuuta 2019

MakroTex - vastavärit

Haasteena vastavärit, joista sai valita haluamansa.

punainen / vihreä
violetti / keltainen
sininen / oranssi

Mulle valikoitui sininen / oranssi.
Syy: Olin juuri viime viikolla virkannut "purkinavaajan" reunat sekä sinisellä että oranssilla.



Keittölaatikoista löytyy myös monenlaisia sinisiä ja oransseja välineitä.
Ja sopivasti astmalääkkeetkin on oikeissa väreissä :)


Vielä olisi ollut porkkanaraastetta sinisessä kulhossa,
mutta kuva oli epäonnistunut, niin se sitten jäi (porkkanaraaste
on jo syöty)


torstai 8. elokuuta 2019

MakroTex - elokuu

Elokuussa alkaa olla kosteita ja sumuisia aamuja.
Puissa näkyy jo siellä täällä keltaisia lehtiä.
Tässä muutama oto parvekkeelta aamuvarhain.