lauantai 17. tammikuuta 2009

Valokuvatorstai: haaste 115

Haasteenamme on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)



Ihan hirvittävän vaikea haaste, ensin ajattelin etten osallistu lainkaan. Mutta kun katselin muiden kuvia, niin huomasin, että voi laittaa melkeen mitä tahansa ja sitten kolahti tuo alku, "Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka..."

Siellä se on oma ukko - lähellä, mutta niin kaukana - oikeesti kuitenkin ihan lähellä, kun kerran kameran linssissä näkyy :)




3 kommenttia:

  1. Anonyymi19.1.09

    Sama täällä, meinasin jättää osallistumatta, kun haaste tuntui niin vaikealta. Minäkin tartuin siihen "lähellä, mutta kaukana" -osaan ainakin parin ekan kuvan kohdalla. Hyvä kuva sinulla :)

    VastaaPoista
  2. Ja nyt postamaan planeettakuvaa, vaikka tamakin kavisi planeetasta!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23.1.09

    Kaunis kuva.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!